Mary Coughlan
Yksi Irlannin suurista äänistä toista kertaa Keitelejazzeilla, mahtavaa naisten iltaa päättämässä. Tumma, kohtalokas soundi, bluesia, jazzia ja rockia irkkuaksentilla. Nyt ovat tunteet pinnassa!
Galwayssa vuonna 1956 syntyneen Mary Coughlanin nuoruus oli lievästi sanottuna levoton, ja päihteet tulivat kuvioihin jo kouluaikana. 70-luvun puolivälissä Mary muutti Lontooseen, meni naimisiin Coughlaninsa kanssa ja sai kolme lasta. Liitto päättyi vuonna 1981 ja muutama vuosi myöhemmin Mary palasi Irlantiin.
Vasta tässä vaiheessa Mary aloitti julkiset esiintymisensä laulajana. Irlannissa laulajia on kuitenkin joka kadunkulmassa ja joka kapakassa, joten vasta kun hollantilainen muusikko ja tuottaja Erik Visser oli "löytänyt" Coughlanin, alkoi hänen nousunsa kansakunnan tietoisuuteen.
Mutta kun vauhtiin päästiin, kaikki kävi nopeasti. Heti ensimmäinen Visserin kanssa tehty pitkäsoitto, Tired and emotional, oli huikea myyntimenestys Irlannissa. Uusi irlantilaisääni löydettiin välittömästi maailmallakin, myös Suomessa.
Ura ei kuitenkaan jatkunut ruusuisesti. Musiikkibisnes näytti karut kasvonsa, Coughlania huijattiin, ja talouden romahtaminen oli (teko)syynä juomiselle. Ryyppääminen lipesi käsistä ihan kunnolla, niin että hengenlähtökin oli lähellä.
Jollakin ilveellä Coughlan sai retkahdusten välissä tehtyä edelleen hyviä, erinomaisia ja loistavia levyjä. Ja lopulta vuonna 1994 Coughlan sai karistettua alkoholin elämästään.
Coughlan on yksi harvoista laulajista, jotka kestävät vertailun Billie Holidayn kanssa. Laulajilla onkin yhteistä sekä rankkojen elämäntarinoiden puolesta että tyylillisesti. 2000-luvun alussa Coughlan teki peräti Holiday-tribuuttikonsertteja Lontoossa ja Dublinissa loppuunmyydyille saleille.
Holiday-projektissa tiivistyi Coughlanin mieltymys jazziin ja bluesiin. Toinen merkittävä askel bluesin puolelle oli vuoden 2002 rosoinen albumi Red blues, jonka Coughlan teki Taj Mahalin yhtyeen kanssa. Muutoin Coughlan uralle on ollut tyypillisempää tavoitella omaa fuusiota, tyyliä, johon kaikki hänen suosikkigenrensä sekoittuvat.
On sanottu, että jos pystyisi yhdistämään Billie Holidayn, Edith Piafin, Peggy Leen, Dusty Springfieldin ja Van Morrisonin, lopputulos olisi jotakin Mary Coughlanin tapaista. Tuo on tietysti vain yksi epätoivoinen yritys kuvailla Coughlanin erityislaatua.
Coughlanilla on oma irlantilainen musiikillinen aksenttinsa, joka erottaa hänet kaikista muista. Irlantilainen perimä kuuluu myös silloin kun Mary blueseimmillaan tai jazzimmillaan, ja juuri tämä yhtä aikaa hallittu ja äärimmäisen tunteisiin vetoava sekoitus tekee hänestä ainutlaatuisen.
Vuodet eivät ole vieneet taiasta mitään, päinvastoin, tulkinnan kerroksia tulee vain lisää iän karttuessa. Mary Coughlan on todellinen Irlannin ääni.
"Mary is our greatest female singer because over twenty-five years and ten albums she’s made the most grown-up, uncompromising, wholly personal and utterly universal music on either side of the Atlantic about what goes on between men and women. She has taken the classic standards of jazz balladry and the recent gems of rock and Irish song-writing, shaken them and offered them up anew, like jewels dripping from the deep, strewn on black velvet."
David Kelly
Mary Coughlan - laulu
Jimmy Smith - kitara
John Taylor - piano
Cormac O'Brien - basso
Dominic Mullan - rummut